Nampa-Matkailu


Mikä siis on tämä koko "Nampa-Matkailu" -juttu? 

Lyhykäisyydessään se on matkustelua ja elämäntapaa, jossa otetaan johtotähdeksi jokin itselle tärkeä paikannimi. Minun tapauksessani "Nampa".

Nampa on pieni paikkakunta Rovaniemen pohjoispuolella, Suomen Lapissa. Olen asunut kyseisellä seudulla useaan otteeseen, niin lapsena kuin sittemmin aikuisenakin ja kaikenkaikkiaan Nampa on minulle hyvin tärkeä asia, niin paikkana kuin elämäntapanakin.

Kuulin jo lapsena, että myös suuressa Amerikassa on saman niminen paikka ja vuonna 2012 päätin matkustaa kyseiseen kaupunkiin, Idahon osavaltioon Yhdysvaltoihin. Myöhemmin olen vieraillut siellä lukuisia kertoja, koska ystävystyin sikäläisen asukkaan kanssa.

Jossain vaiheessa sain selville että myös Kanadassa, Albertan osavaltiossa on paikkakunta nimeltä Nampa, joten 2016, matkustelessani Pohjois-Amerikassa päätin käydä myös siellä.

Vuotta myöhemmin, täysin sattumien kautta, löysin Namman myös syrjäiseltä maaseudulta Aasiasta, Myanmarin eli entisen Burman keskivaiheilta.

Olen ottanut selvää, että myös Nepalista löytyy Nampa, mutta kyseessä onkin vuori, Mount Nampa, ja jossain vaiheessa olen myös sinne menossa.

Olen siis päättänyt vierailla kaikissa maailman Nammoissa, olivatpa ne sitten kyliä, vuoria tai firmoja. Vaikka varsinainen Nammoissa vierailu näytteleekin suhteellisen pientä osaa matkusteluissani, niin on se eräänlainen suunnannäyttäjä minulle, ja jos ei muuta niin on se ainakin ollut hauskaa!

Valitse siis oma johtotähtesi ja lähde seuraamaan! Ole oman elämäsi Nampa-Matkailija!